tiistai 24. helmikuuta 2009
Merenneitoja punaisella matolla
maanantai 23. helmikuuta 2009
Aina voi voittaa!
LBL:n ensimmäiseen arvontaan osallistut liittymällä blogimme lukijaksi!
Psst. SW:n Korundi on uusin tyyli-idolini.
sunnuntai 22. helmikuuta 2009
Victorian salaisuuksia
Kirpputorit amatööreille


Tänä sunnuntaina todistin itselleni, että kahden tunnin yöunilla on mahdotonta lähteä kirpparille. Uskomatonta kyllä, mutta viikko sitten kotiuduin ehkä kolmen aikaan aamuyöstä ja heräsin seitsemältä. Hassua. Tänään joudun fiilistelemään kotona. Sunnuntait ovat muuten ylivoimaisesti parhaita kirppispäiviä. Unohtakaa ne lauantait.
Tämän sunnuntain omistan sille, että kerron teille muutaman salaisuuden...
ihmiset tekevät verotonta kauppaa omistamillaan tuotteilla. Second Hand on
yritystoimintaa, jossa yrittäjä tekee arvonlisäverollista kauppaa muiden
omistamilla tuotteilla." Jos ette ymmärrä, niin menkää Merimiehenkadulle Amadoon ja kysykää omistajalta.
Tähän koottuna muutama oleellinen pointti. Kaikkea en paljasta. Enjoy.
1. Herää ajoissa. Ns. aukioloajat ovat aloittelijoita varten. Jos sanotaan, että kirpputori on avoinna 9-14, niin se ei suinkaan tarkoita sitä etteikö siellä voisi olla kello kahdeksalta. Esimerkiksi Vallilan kirpparilla kannattaa olla paikalla (talvisin) jo ennen kahdeksaa.
2. Opettele tunnistamaan trokarit eli jälleenmyyjät. He ovat paikalla joka ikinen kerta. Ostavat halvalla ja myyvät kalliilla. Huijaavat. On periaatteista kiinni, mutta itse kierrän heidän pöydät kaukaa. Naamat kyllä muistaa nopeasti.
3. Jos mahdollista, niin aloita kierros tekemällä nopea yleisrundi paikan päällä. Kartoita myyjät. Mieli rauhoittuu.
4. Tingi - yritä ainakin! Tämäkin menee tapauskohtaisesti, mutta jos saat muovipussin mukaan niin siinäkin säästät sen 15 centtiä.
5. Katso myös rekit ja pöydän alus. Ihmiset ovat yleensä aika sokeita ja kävelevät onnensa ohitse. Jos menet "myöhässä" kirpparille niin rekit ovat niitä paikkoja, joista voi vielä löytää jotakin.
6. Älä jää manailemaan, kun viereinen täti nappaa Mulberryn laukun nenun edestä. Se kuuluu kirppari-politiikkaan. Aina ei voi voittaa. Jatka nopeasti seuraavaan ruutuun!
7. Älä ota koiraa mukaan! Jos oikeasti haluat tutkiskella ja juosta, niin on aivan älytöntä, että se chihuahua roikkuu kassissa mukana. Tässä tapauksessa koira on vain hidaste. Jätetään ne hauvat kiltisti kotiin. Koiria esitellään näyttelyissä - ei kirpputoreilla! Sama pätee muuten myös lastenvaunuihin...
8. Kyttää. Jos myyjä vaikuttaa lupaavalta, niin jää pörräilemään lähimaastoon. Myyjän olemuksesta ja vaatteista voi päätellä paljon. Älä kuitenkaan ole röyhkeä. Toisten kasseille ei mennä ilman lupaa. Kohteliaisuus on valttia. Maltista puhumattakaan.
9. Käy kirppareilla usein. Tee siitä itsellesi tapa. Jos käyt kerran vuodessa klo 12:00, niin en yhtään ihmettele lausetta: "No eihän sieltä ikinä mitään löydä". Kirppissilmä näkee vain kokemuksella.
10. Älä jahkaile! Muista missä olet. Palautusoikeutta ei ole. Saat aina hyvästä tuotteesta rahasti takaisin. Ainakin huuto.netissä (tuplana).
T: Yhden sortin "Kirpputorinomi"
P.s Parhaimmat kirpputorit ovat tällä hetkellä Valtteri ja Jäähalli
Tyttöjen iltaan
Ps. Innostustani nettikauppojen pohjalta luotuihin asukokonaisuuksiin selittänee se, että muuton takia minä ja vaatekaappini sijaitsemme tällä hetkellä eri paikkakunnilla. Mulla on Helsingissä naurettavan vähän vaatteita, eikä niiden pohjalta saa luotua mitään järisyttävää. Onneksi on nettivaatekaupat.
lauantai 21. helmikuuta 2009
Haukuttavan hauskaa shoppailua
Ihastuin YF:ssä kahteen luksustuotteeseen, joista olisi iloa minulle ja koiruudelle. Harmi, että molempien ihanuuksien hinta ylittää neljäsataa euroa. Peti sopisi hyvin uuden kodin sisustukseen ja laukku tyyliini. Koirankarva ongelmakin ratkeaisi, kun hauva matkustaisi laukussa.
Justice ft. Uffie - The Party
Party Box on tollainen lama-ajan baari; ei narikkaa, ei sisäänpääsymaksua ja halpaa kaljaa. Mahdollisimman yksinkertainen konsepti, jolla houkutellaan paikalle jotain keravan amiksia, sorry!
No joo, tänään ajattelin suunnata Playgroundiin, tässä asussa. Vähän likainen peili =)



Toppi H&M / Leggingsit GT / Kaulakoru Accessories / Laukku Spirit Store
Kengät vielä mietinnässä,
Onsku
ps. En osaa vielä lisätä tänne youtubevideoita, mutta otsikon virkaa toimittavan biisin voi kuunnella tästä
perjantai 20. helmikuuta 2009
Lue LBL, osallistut arvontaan
Jos sinulla ei vielä ole profiilia Bloggerissa, luo se nyt ja liity Little Black Leggingsin lukijaksi!
Terkuin
Leggaritytöt
Diesel+jumpsuits=wau
Tämän kuvan jälkeen olen alkanut fiilistelemään jumpsuiteja yhä enemmän. Vierailin Dieselin nettikaupassa, mutta sieltä ei kyseistä haalaria löytynyt. Toisaalta tässä edellä mainitun merkin silkkihaalarissakin voisin viihtyä.

Kuvat. hel-looks.com ja Diesel online store
Friday night with wet look leggings
Jos Asos toimittaisi tuotteita yhdessä illassa, pukeutuisin tänään johonkin näistä.

kuvat ja vaatteet asos.com
Hyvää viikonloppua!
Susanne
torstai 19. helmikuuta 2009
Tapaksia ja tipaton loppuvuosi...
Jenny Woo paikkana oli tosi viihtyisä; avara ja hauskasti sisustettu. Sinne täytyy päästä joskus bilettämäänkin!

Ilta jatkui Seven-leffan parissa Lauttasaaressa ja maistelin samalla vähän punaviiniä.
Sieltä suuntasin ensin Sports Academyyn treffaamaan parit ystävät, ja sieltä redrumiin tsekkaamaan uusi keskiviikkoklubi can't beat wednesdays. Redrumissa esiintyi Raappana. En ole mikään superfani, mutta Raappanan musiikki on sellaista sopivan letkeetä ja fiilistelin kyllä mukana ihan innoissani.

Inhoan kaikkia maitopohjaisia drinkkejä, enkä todellakaan tiedä mitä toi valkovenäläinen tekee mun kädessä...
Loppuilta ei mennyt niin nappiin, mutta hauskaa oli joka tapauksessa. Nyt ei kyllä tippaakaan vähään aikaan!
tiistai 17. helmikuuta 2009
Klik
Heräsin kerrankin ajoissa, joten ajattelin ennen kouluun lähtemistä tehdä tällaisen aika lamen päivän asu -postauksen. Asu on tylsimmästä päästä, mutta nyt ei Susa joudu täällä yksinään bloggailemaan :D
ps. Kuvajournalistiopettaja Jore Puusalla olisi varmasti huomautettavaa tosta mun kameraotteesta! Haha
Kengät 2nd hand / Mekko Carlings / Kaulakoru H&M / Farkkuliivi Fishbone / Laukku Mango
maanantai 16. helmikuuta 2009
Päivän asu 1602
sunnuntai 15. helmikuuta 2009
Musta kenkä, musta kenkä, musta kenkä.
Marc'O Polon nilkkurit ovat nahkaa ja tulevat palvelemaan jalkojani ajattoman ulkonäkönsä ansiosta vuosia.
Kolmansista mustista kengistä olen luopumassa. Pidän näistä paljon, mutta jalkaani ne ovat eksyneet vain muutaman kerran. Kenkien uudeksi omistajaksi voi tulla täällä.
Ihanan viikonlopun viettänyt Susanne toivottaa korkojen kopinan täyttämää viikkoa kaikille!
Haluan sinut James!
Bändipaita+pillifarkut+korkokengät=yksinkertaisen täydellinen asu. Haluaisin pukeutua bändipaitoihin, mutta omistan niitä tasan yhden. Haluaisin hankkia Jamesin vaatekaappiini.
Paidan voi tilata täältä.
/Susanne
torstai 12. helmikuuta 2009
Siitä puhe mistä puute
Alefarkkuja kannattaa käydä kurkkimassa myös Beamhillissä. Tyttöjen ja poikien liikkeet muuttavat yhteen, uuteen suurempaan liiketilaan. Muuttoalesta voi mukaan tarttua denimiä, Cheap Monday oli alennuspöydässä mukavasti edustettuna.
Alennusmyynnit eivät olleet suopeita minulle. Haluaisin täydelliset pillifarkut ja etsin "sitä oikeaa" paria muutaman tunnin tänään. JC:n pipopäinen miesmyyjä yritti vakuuttaa minut muotiin palanneen flare-lahkeen ihanuudesta. Minusta lahje muistuttaa liikaa 90-luvun bootcutia.
Päivän saldoksi tuli kahdet huomiseksi varatut Leen pöksyt. JC:n pipopää suositteli minulle Fornarinan farkkuja, jotka kuulemma kävisivät minun perälleni. Merkki kuulemma floppasi Suomessa ja olisin kiitollinen, jos joku lukijoista (itseironiaa, kun lukijoita blogillamme on pyöreä nolla) osaisi antaa vihjeitä mistä Fornaninaa vielä löytyisi.
Bootyni ei vielä tänään löytänyt täydellistä farkkutoveria, ehkä huomenna.
Terkuin,
Farkkutyttö Susanne
keskiviikko 11. helmikuuta 2009
Pinkkiä
Talvivitutus on iskenyt minuunkin. Itse asiassa se iski jo silloin, kun ensimmäiset lumihiutaleet iskivät maahan. Kylmää, märkää, pimeää... ei kiitos. Kieltäydyn pukeutumasta lämpimästi flunssankin uhalla ja elättelen optimistisesti jo toivoa kestästä.
Olenkin huomaamattani alkanut jo hamstrailla itselleni kaupoista kesäisiä vaatteita. Esimerkiksi pinkki ja vaaleanpunainen ovat tehneet comebackin elämääni. Lähiaikoina olen shoppailut vaaleanpunaisen musiikkisoittimen, pinkkiä kynsilakkaa ja matchaavat pinkit kengät, vaaleanpunaisen mekkopaidan sekä vaaleanpunaisia alusvaatteita. Hmm!


pus pus,
Onsku
tiistai 10. helmikuuta 2009
Neuleita naisellisuudella
Vaatekaapissani on musta aukko mielenkiintoisten neuleiden kohdalla. Unelmoin laadukkaista, hyvin leikatuista ja lämpimistä neuleista. Todellisuudessa vetäisen teepparin päälle rakkaan Filippa K:n neuletakin, joka on ihana muttei ollenkaan mielenkiintoinen. Vaatekaupoissa hukkuu usein akryyliviidakkoon. Ihastus jännittävään neuleeseen loppuu, kun pesulapussa loistaa 70 % akryylia, marginaalinen villan osuus ei lämmitä sydäntä eikä kehoa. Haluaisin pukeutua neuleeseen, joka on kudottu merinovillasta, kashmirista, puuvillasta tai silkistä.
All Saints on toteuttanut unelmani. Tutustuin tähän hiukan tyyriiseen, mutta aivan ihanaan, vaatemerkkiin ensimmäisen kerran Stanstedin lentokentällä. Koiranpentukatsekaan ei silloin tehonnut matkustamisesta stressaantuneeseen ja kipeään mieheeni, enkä saanut lupaa tuhlata lentokenttäostoksiin (matkasimme sillon Barcelonaan, jossa kukkaron nyörit hellenivät). Koin kuitenkin rakkautta ensisilmäyksellä. Löysin taannoin Honey Junkien blogista linkin AS:n nettikauppaan ja rakkauteni syventyi. Merkillä on täydellisiä nahkatakkeja, mekkoja, teeppareita ja neuleita. Muutamalla All Saintsin neuleella maustettuna talvi tuntuisi paljon mukavammalta. Täysellisen naiselliset neuleet ovat laadukkaita ja laatu maksaa (liikaa), harmi.Sain tänään yhden projektin valmiiksi, sen kunniaksi Ben&Jerrysiä ja Lipstick Jungle.
/Susa
tiistai 3. helmikuuta 2009
Upea Jenny

Tähän asuun pukeutuisin mielelläni. Kengät ovat ihanat ja nahkalegginssit, tahdon tuollaiset!
Kuva täältä.
Nahkalegginsseistä haaveillen
Susanne















